Kiirettä on pitänyt, joten vasta nyt reportaasi viime lauantaisesta Daegu-festarista, olkaa hyvä!
Elikkäs Daegun kaupunki päätti kestittää meitä ulkomaalaisia field tripillä lähialueella sijaitsevaan kylään. Kaatosateesta huolimatta päivän ohjelmassa oli tiedossa niin kankaiden värjäystä perinteisillä koreassa käytetyillä luonnonväreillä, päivällistä, hääseremonioita kuin omenoiden ja kastanjoiden poimintaakin.
Kutsu saapui jo heinäkuisessa sähköpostissa, johon vastasin saman tien – ja varmistin paikan itselleni. Paikkoja field tripille oli rajoitetusti, joten nopeat syövät hitaat ja jotkut meistä vaihtareista jäivät rannalle ruikuttamaan (tai oikeastaan lähtivät rantalomalle Busaniin tsekkaamaan puolivahingossa kalamarkkinoita. Retkestähän on tiukka reportaasi Heinin blogissa)
Päivän ohjelma:
10.00, City Hall, Daegu
Kaatosateessa vettyneet seikkailijat ahdettiin linja-autoihin ja retki kohti tuntematonta alkoi. Matkapuuhasteluksi meille jaettiin sadetakki, jonka mukaan meidät ryhmitettiin joko keltaiseen, pinkkiin tai valkoiseen ryhmään. Meininki oli kuin ala-asteella konsanaan, sillä meidän käskettiin aika tiukkaan sävyyn pitää värikoodattu takki näkyvissä, jottemme eksyisi oikeasta ryhmästä ^_^
~11.00 Muaseutu, Somewhere in the middle of nowhere
Noin tunnin verran huristeltuamme rankka ajelu päättyi onnellisesti, ja purkauduimme eräänlaisen perinnekylän portilla ulos busseista. Sateesta huolimatta maisemat olivat upeat, sillä ympärillä kohoavat vuoret kylpivät usvassa.
Ensimmäinen etappi oli värikoodin mukaan järjestäytyminen ja – muistaakseni – tervetuliaispuheiden kuunteleminen. Itse kuuluin keltaiseen poppooseen, joten heti kohta matka jatkui kylän keskelle kankaita värjäämään.
Värin sai valita ihan itse kolmesta vaihtoehdosta. Traditionelleja värejä olivat puunkuorista irtoava vihertävän harmaa, ilmeisesti maaperästä peräisin oleva oranssi, jonka itse valitsin, ja sipulinkuorista keittämällä saatava tipunkeltainen. Värjäysprosessista sepostettiin pitkät pälinät koreaksi, mutta tulkattukin versio meni allekirjoittaneelta sen verran ohi, että päätin jättää tekniset hienoudet omaan arvoonsa ja hyökätä pinkiksi hattivatiksi sonnustautuneena värjäysämpärin kimppuun.
~ 12.30, Puutarha, Still in the middle of nowhere
Heti kun saimme liinat väriliemeen lillumaan, matka jatkui kohti puutarhaa ja kastanjoita poimimaan. Oma saaliini jäi aika heikoksi. Se syötävä osa kastanjaa nimittäin lymyää piikikkään suojakuoren sisällä, eikä pahaa-aavistamaton suomalaisneito hoksannut etukäteen varustautua millään kättä pidemmällä. Sitäpaitsi valmiiksi auenneissa kastanjoissa väijyi armeija öklömatoja.
Matkalla puutarhalle Jennifer hoksasi, että seutu oli täynnä persimonpuita! Niinpä sillä välin, kun muut taistelivat kastanjoidensa kanssa, itse keskityin helpompiin luonnon antimiin (kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa).
Toki kilttinä pohjoismaalaisena kysyin ripset räpsyen luvan kajota persimonhedelmiin. Noh, lupa heltisi: yhden kuulemma saisin.
Hetken kuluttua paikallinen farmari sitten kiikuttikin luokseni aivan jättimäisen KURPITSAN! Siis mitä hemmettiä! Kielimuuri on ennenkin vähän vaikeuttanut tätä kommunikointia, mutta persimonit on niitä herkkuja, joiden perään osaan kysyä vaikka koreaksi. Eli siis kolmella kielellä esitetty kysymyskin meni vähän metsään. Kurpitsa tietty olisi ollut kiva hamstrata vaikka halloweeniä varten, kun sellainen mulle varta vasten tuotiin. Valitettavasti möhkäleellä oli vain kokoa n. jalkapallon verran ja painoa varmasti useampi kilo, joten jouduin kohteliaasti kieltäytymään huikopalasta.
Persimonien jälkeen kerättiin omppupomppuja vieressä sijainneesta omenatarhasta. Kullekin vieraalle oli annettu lupa vain ja ainoastaan ja ehdottomasti korkeintaan kolmen omenan poimimiseen. Ryhmää johtanut suklaasilmä kuitenkin taisi ajatella minun olevan hyvin nälissäni (olinhan hetkeä aikaisemmin kuolannut jo kurpitsan perään), joten omenatarhasta ulos sankaroituani käteeni lätkäistiin vielä ekstraomppu. Noh, ompun elinkaari loppui salamaakin nopeammin. Harvoin kuitenkaan priimalaatuisia Fuji-omenoita saa vedellä pikkunälkään suoraan puusta poimittuna.
14.00, Ruokaa, Sama paikka
Omenatarhan jälkeen pääsimme vihdoin syömään. Tarjolla oli Kimbabia, eli sekoitettavaksi tarkoitettuja kasviksia ja riisiä sekä oheishärdelleitä tofusta ja maissihyytelöstä kimchiin.
Safkan jälkeen teimme joukolla riisikakkuja pikkupurtavaksi päivän kohokohtaan eli hääjuhlaan. Paikallinen täti näyttää ja vanha herkkusuu on jo melkein mestari! Alla lopputulos (eikä tässä vielä kaikki, näitä tehtiin monta pellillistä)…
15.00, Sama aika, Sama paikka
Kun riisikakut saatiin paisumaan, palattiin takaisin lähtöasetelmiin seuraamaan perinteistä korealaista hääseremoniaa. Seremonia oli hieno – eräs 2. vuosipäiväänsä viettänyt pariskunta vannoi ikuista rakkautta toisilleen korealaiseksi hääpariksi pukeutuneena ja turistien salamavalojen läiskyessä :)
Morsiamen hiuslaite ja hääpari valmiina iskuun. Söpöjä – eli ki-opta paikallisella murteella ilmaistuna! Hääseremonian jälkeen vielä oli perinteistä tanssia kylän asukkaiden kanssa ja lopulta vettyneet ulkomaalaiset pääsivät turvallisesti takaisin linja-autoon ja matkalle kohti Daegu-cityn urbaaneja alueita.
