Alun perin ajattelin viettää tämän viikonlopun tiukalla säästökuurilla dormiksella kyhjöttäen, mutta eihän siitä mitään tullut – ja nyt riittää kerrottavaa vähintään yhden blogimerkinnän verran!
Itseasiassa Jennifer kyseli jo aiemmin syksyllä meitä tutustumaan kanssaan buddhalaisen temppelin elämänmenoon temple stay -ohjelman merkeissä. Oma mielikuvani toisaalta vastasi enemmänkin sitä, että kyhjöittäisimmi vuorokauden risti-istunnassa zen-meditoiden ja maksaisimme tästä lystistä rattoisat 40 000 wonia (eli noin 35 euskua). Niinpä en niin kovin kiinnostunut reissusta ollut.
Viime keskiviikkona kuitenkin kuulin häkellyttäviä huhuja, että temppeliohjelmassa olisi muun muassa autenttista vegaanista munkkisapuskaa ja sun mudo-treenausta. Jo samana iltana laitoin oman hakemukseni meilitse temppeliin ja vastaus siitä, että mahdun vielä mukaan, tuli paluupostissa torstaina.
Perjantai-iltapäivällä pakkauduimme siis Jenniferin ja Heinin kanssa linja-autoon ja köröttelimme tunnissa Gyongjun kaupunkiin (samaan paikkaan, jossa jo kertalleen kävimme yliopiston järjestämällä Field tripillä). Gyongjussakin oli jo syksy, ja aivan tajuttoman kylmä yöaikaan! Kuumaverinen amerikkalainen karpaasimme, Jennifer, raahasi meitä suomalaisia vilukissoja nähtävyydeltä toiselle, mutta lopulta otimme Heinin kanssa erävoiton hyisestä ulkoilmaelämästä ja tilasimme lämpimän taksin yömajaamme noin kilometrin kävelymatkan sijasta ^_^
Yövyimme korealaisessa perinteisessä talossa, joka muistutti taas kovasti suomalaista kesämökkiä sillä erotuksella, että täällä perinteiseen tyyliin taloissa on lattialämmitys. Huoneemme lattia tosin muuttui yön mittaan lähinnä tulikuumaksi ja tuo matkaseurani nurnatti siitä aamulla. Sen sijaan itsehän olin unissani vain yrittänyt epätoivoisesti valloittaa lämmintä lattiapinta-alaa niin paljon kuin mahdollista ja lopulta päätynyt nukkumaan pää wc:n ovea vasten(!)
Lauantaina loppu poppoo saapui Daegusta Gyongjuun, ja pikaisen shoppailukierroksen jälkeen, kun joka iikan materiaalinen hyvinvointi oli turvattu, valuimme ylihintaisen taksin kyydissä Golgulsanin, eli kivibuddhan, temppeliin etsimään hengen rauhaa ja mielen kirkkautta.
Illan ohjelmassa oli ensin päivällinen, jonka jälkeen sun mudo-treenausta käsittelevä video, vähän meditointia ja tietysti itse treeniä, mikä oli ilmeisen tehokasta, sillä omat jalkani ovat vieläkin ihan turtana kaiken maailman huojumisesta, vaappumisesta ja sivupotkimisesta. Jos tätä tulee mahdollisuus harrastaa myöhemmin joko täällä Koreassa tai vaikka Suomessa, niin sinne siis!
Treenin jälkeen pääsimme rättiväsyneinä yöpuulle noin ilta yhdeksältä. Temppelin sääntöjen mukaan viimeistään kymmeneltä on valot sammutettava ja simmut pistettävä kiinni, mutta ainakaan minua ei tarvinnut sen enempää käskeä. Kympiltä koisin jo sikeästi valmistautuen seuraavan aamun kello NELJÄN herätykseen. Kuten kaikki lukijat varmasti tietävät, universumi herää luonnollisesti klo. 4.00 AM ja tuolloin jin ja jang ovat juurikin otollisessa pisteessä esimerkiksi reilun tunnin kestävälle aamurukoilulle hyisessä temppelissä (jonka ulko-ovea ei kukaan tohtinut laittaa kiinni). Toisaalta rukoilu lukemattomine täyskumarruksineen seisaalta polvilleen ja takaisin on sen verran pirtsakkaa aamujumppaa, että vilu yllätti vasta kun meditoimme jonkun tovin – puoli tuntia tai tunnin, en uskalla edes arvioida – paikallaan istuen. Joka tapauksessa oli pilkkopimeää vielä silloinkin, kun tulimme temppelistä ulos, joten epäilen vahvasti sitä nukkuiko luontoäiti tänä aamuna pommiin. Meille maan matosille aamurukoilusta myöhästyminen olisi tiennyt kolmea tuhatta(!) penaltykumarrusta ja paastopäivää koko temppelille. Jauts.
Temppeliäksönin jälkeen talsimme ulkosalla kauhuleffamaisessa miljöössä hetken aikaa ja lopulta pääsimme autenttiselle munkkiaamiaiselle, josta siitäkin riittää kerrottavaa vaikka kuinka. Jos saan muilta matkalaisilta kuvia tästä kokemuksesta isolla K:lla, niin lupaan kirjoittaa tarkemman reportaasin.
Aamiaisen jälkeen oli mukavasti aikaa puolen tunnin pikatorkuille, ja sitten ohjelmassa oli teehetki. Yllättäen teehetken päätteeksi pääjehumunkki kysyi, haluaisimmeko kokeilla hevosratsastusta. Kuulemma normaalisti vain munkit pääsevät ratsastamaan, eikä se todellakaan kuulu temppelivieraiden ohjelmaan. Niinpä kun hyvä sauma kerta tarjoutui, noin sekunnin murto-osassa päätin, että tämä tyttö lähtee ridaamaan, ja tutustumisretki muihin buddhalaisiin kohteisiin saa jäädä! Heini halusi myös ratsastaa, eli eikun porkkanapussi matkaan, munkin auton kyytiin ja menoksi!
Tallilla koitimme loitsia tarjolla olevista miesten varusteista sopivat ratsastustamineet enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Lopulta laittelimme pollet kuntoon ja ratsastelimme vuoron perään Heinin kanssa mukavalla raudikolla noin tunnin pääjehumunkin näyttäessä mallia omalla nimikkohevosellaan. Oli kyllä ihana huomata, miten ratsastusskillssieistä edes jotakin on varhaisteinivuosilta jäänyt selkäytimeen: en tippunut kertaakaan ja oli ihan ältsin mukavaa! Jossakin vaiheessa Heini häippäsi sisätiloihin koisimaan lisää, ja aika pian sen jälkeen lopettelimme ja pääsin itsekin lämmittelemään kokovartalokohmettani majapaikkamme tulikuuman lattialämmityksen päälle. Harmikseni kummallakaan meistä, minulla tai Heinillä, ei ollut kameraa talleilla matkassa, eli kuvia ei saatu ollenkaan.
Keskipäivällä vielä söimme päivällisen, jonka jälkeen hipsimme Gyongjuun bussipysäkille odottelemaan Daegun linkkaa. Näin jälkeenpäin on hyvä todeta, että kivaa oli ja varsin normaalista poikkeava viikonloppu, mutta nunnaksi minusta ei olisi – ainakaan talviaikaan! :)
(aijoo, jos saan luvan laittaa kuvamateriaalia reissusta, niin laitan sitä vähän myöhemmin)